Työllistymissuunnitelmia ja raparperipiirakkaa

Viimeisimmästä postauksestani on kulunut kaksi tai kolme viikkoa. Minua on väsyttänyt kuivien silmieni takia, minkä takia on ollut vaikeaa ajatella avaavansa tietokoneen. Sen sijaan olen jaksanut näprätä puhelintani kuten useilla on tapana, tunnustan paheeni. Tiedän, ettei silmät ja älypuhelin ole oikein hyvä yhdistelmä.

Mitä minulle nyt kuuluu? Ennen juhannusta juttelin puhelimitse työhönvalmentajani kanssa liittyen valmistumiseeni, mistä lähetin tutkintotodistukseni todisteeksi, että olen oikeasti valmistunut merkonomiksi, sekä työnhakuun. Minulla on lievennetty työnhakuvelvollisuutta perustuen diagnooseihini: ensin hain kahta työpaikkaa kolmen kuukauden välein ja nyt haen kahta työpaikkaa kerran kuukaudessa. Uuden suunnitelman voimaan astuessa aloin heti tutkimaan minua kiinnostavien yritysten avoimia työpaikkoja ja työpaikkailmoituksia. Juhannuksen jälkeen laitoin kaksi hakemusta täyttääkseni uuden työnhakuvelvollisuuteni, yksi hakemus huoltoasemalle ja toinen avoin hakemus luontaistuotekauppaan. Tuossa edellä mainitussa paikassa kävin tänään työhaastattelussa, jossa tuli enemmän tietoa esiin, että millaisia vuoroja työpaikka tarjoaa ja mitä työtehtäviä on. Ravintola-alan nähneenä ajattelin järjellä, että minulla ei ole oikein kokin taitoja, hyvä kun osaan tehdä täytettyjä voileipiä. Oma osaamiseni ravintola-alalta on ulottunut vain salin puolelle, eikä kolmivuorotyö niinkään nappaa Sjögrenin syndroomaa sairastavana. Joskus aiemmin jaksoin tehdä 12 tunnin työpäiviä satunnaisesti, mutta nykyään pitäisin sitä mahdottomana Sjögrenin syndrooman tuoman väsymyksen takia. Tänään laitoin työhakemukseni myyjän tehtäviin S-ryhmälle, mikä on kiinnostanut minua pitkään.

Jos olisin merkonomiopinnot aloitettuani saanut kuntoutusrahaa, minut olisi armahdettu työnhakuvelvollisuudesta täysin, mutta olisin siitä huolimatta hakenut minua kiinnostavia työpaikkoja. Muistan hylätyn päätöksen saadessani ollessani kauhuissani, että mitä minä nyt teen. Kun omaehtoisten opintojen myöntäminen tuli voimaan, niin sovittiin työhönvalmentajan kanssa työnhakuvelvollisuuden lieventämisestä, minkä näin pienempänä riesana verrattuna siihen, että hakisin neljää työpaikkaa kerran kuukaudessa ja opiskelijana olisi ollut aivan mahdotonta tuollainen kombo. Kahden työpaikan hakemisessakin olin tarkkana ajatellen, että sopiiko se opintojen oheen. Hain kyllä myös osa-aikaisia töitä, jotka eivät välttämättä sopineet yhteen opintojen kanssa, osoittaakseni aktiivisuuden TE-keskukselle. Oli se silloin aikamoinen rumba selvittää kuntoutusrahan mahdollisuutta ja samaan aikaan oli asumistuen vuositarkastus kesken johtuen epämääräisistä tuloista: myönnetäänkö kuntoutusrahaa vai ei, ja oli jo aika lähellä, että asumistuen vuositarkastus olisi tyssännyt näin epäselvään tilanteeseen kunnes kerroin, että nyt oli selvitteillä omaehtoisten opintojen mahdollisuus perustuen työhönvalmentajan lausuntoon. Kela ehdotti opintotuen hakemista ja siihen kylkeen opintolainan hakemista. Onneksi en päätynyt siihen pisteeseen taas, sillä en halua opintolainavelan paisuvan. 11 000 € veloissakin riittää jo maksettavaa. 

Kerroin tälle samaiselle työhönvalmentajalle, että minua kiinnostaa kartuttaa osaamistani markkinointiviestinnässä ja sisällöntuotannossa löydettyäni ammattiopiston sivuilta siihen liittyvän ammattitutkinnon, joka sopii liiketoiminnan perustutkinnon suorittaneelle. Hän ei ollut moksiskaan ajatuksestani, mutta ensimmäisenä katson aktiivisesti työpaikkailmoituksia eri sivustoilta ja mahdollisesti tulostan CV:ni vieden sen jonnekin minua kiinnostavaan työpaikkaan. Jos tässä ei nyt mikään tärppää, niin elokuussa selvitän työnhakua koskevaa koulutusta, jonka avulla voin parantaa työllistymismahdollisuuksia. Toivotaan nyt, että pääsisin sinne S-ryhmän kauppaan haastatteluun asti, sillä se jo tuo pientä toivoa työllistymisestä. 

Juhannuksen merkeissä tuli leivottua ketogeenista raperperipiirakkaa, jota nautin itse tehdyn vaniljajäätelön kera. Kyllä, minua kiinnostaa vähähiilihydraattinen/ketogeeninen ruokavalio (edellä mainittu on enemmän mieleeni sen ollessa vähän "sallivampi"). Tuli kyllä hyvää piirakkaa, jossa makeutta ei ollut liikaa ja raparperien kirpeyttäkin oli piirakassa sopivasti. Jäätelössä maistui aito vanilja - juuri sitä, mitä vaniljajäätelön pitää todellisuudessa olla, ei mitään kaupan vanilliinilla maustettuja jäätelöitä, jotka eivät ole aitoa vaniljaa nähneetkään. Juhannuksen lounaaksi on muodostunut herkullinen uunifeta shiratakipastan kera johtuen simppelistä reseptistä, ja onhan välimerelliset maut mieleeni aasialaisen ruoan lisäksi. Uunifetasta on suoraan sanoen tullut heikkous, siihen ei kyllästy koskaan. Siinä yhdistyvät happamuus ja aromikkaat elementit, tätä voi nauttia hedelmäisen, puolikuivan tai kuivan valkoviinin kanssa. Itse nautin tämän aterian kanssa lasillisen kuivaa valkoviiniä, jossa oli pieni määrä jäännössokeria. Liian makeita viinejä en enää kaipaa, ne ovat jääneet teini-iän viimeisiin vaiheisiin. Huomaa kyllä, miten makuaisti on 25 vuoden iässä muuttunut eri suuntaan, enää ei kaipaa makeita alkoholijuomia ja nykyään arvostan enemmän aitoja makuja. Kahvin juon nykyään mustana, maito tekee kahvista omaan suuhuni makean.

Juhannuksen vakiolounas: uunifeta

Pellillinen raparperipiirakkaa, tätä riitti pakastettavaksi.

Mitä muuta minulle kuuluu? Valmistumisesta ja ilo uuden ammatin saamisesta olen silti kokenut ahdistusta miettien, että mitä jos en työllisty ollenkaan. Minunlaisella ihmisellä työllistyminen on extravaikeaa, ja varsinkin kun kiinnostuksen kohteetkin ovat kapea, minkä selittää autismin kirjo. Jo ravintola-alaa opiskellessa minun oli vaikea kiinnostua à la carte-tarjoilusta johtuen työn fyysisestä raskaudesta, minkä takia minun oli vaikeaa kantaa kahden lautasen lisäksi kolmatta lautasta ranteen ja kyynärvarren päällä, minkä takia käteni vapisivat ja pelkäsin jopa kompastuvani niiden kanssa salin puolella oleviin kynnyksiin. Kahvilapalvelut-nimiseen valinnaiseen jaksoin keskittyä, vaikka siinäkin olin hyvä lähinnä asiakaspalvelussa ja tuotteiden valmistuminen ulottui kääretortun, lusikkileipien, kuppikakkujen ja täytettyjen sämpylöiden valmistamiseen. Haaveilin jopa tuolloin ryhtyväni kahvilayrittäjäksi kunnes nyt myöhemmin rationaalisesti ajatellut, että en selviäisi numeroiden pyörittelystä ollenkaan. Hyvä, kun edes tiedän miten laskut maksetaan ja paljonko 1+1 on. Muuten arvosani olivat suuremmilta osin H2:ia (vielä vuonna 2015 oli kolmiportainen arviointikriteeriasteikko).

On hyvin todennäköistä, että olin ravintola-alaa opiskellessa masentunut keskeyttäessäni lykätessäni kolme kertaa à la carte-tarjoiluun liittyvän työssäoppimisen, mitä en osannut ajatella itselläni. Olin jopa keskeyttää ravintola-alan opiskelun juurikin tuon vastenmielisen työssäoppimisjakson takia, mikä oli vain pakko suorittaa, jotta sai tutkintotodistuksen myöhemmin. Myös ADHD:n mahdollisuutta olen pohtinut perustuen siihen, että mielenkiintoisia asioita on helppo tehdä, kun taas vastenmielisiä tai vaikeita ei. Onneksi tämä ei arjessa näy, laskuja maksan mielelläni enkä jätä niitä laatikon pohjalle erääntymään. Voi tietysti olla, että masennuskin aiheutti tuollaiset oireet tai sitten traumaperäinen stressihäiriö, jota olen alkanut pitämään mahdollisena diagnoosina itselläni käydessäni läpi omaa kehityskulkua lapsuudesta aikuisuuteen. Elämäni ei ole ollut mitenkään helppoa, joten onhan tuossa epäilyssä logiikkansa.

En tiedä vieläkään, olenko ihmisenä valmis. Kaupan ala on kiinnostanut minua koululaisesta asti, mutta en yläasteen loppupuolella laittanut liiketoiminnan perustutkintoa (yläasteaikana se oli tosin vielä liiketalouden perustutkinto) vaihtoehdoksi yhteyshaussa ajatellessani, että siinä tietysti tarvitaan matematiikkaa, enkä pärjäisi edes perustaidollakaan. Joskus minulle on anonyymina ehdotettu jotakin kirjallista ilmaisua edellyttävää ammattia, mutta näillä korteilla sitä on mahdotonta keksiä, koska oma oletus on, että sen tyyppinen työ edellyttää korkoeakoulutusta, mihin ei oma älyllinen kapasiteettini raadollisesti sanottuna riitä. Jos minulla olisi rahkeita korkoeakoulutukseen, todennäköisesti yrittäisin opiskella journalismia. Toimittajan työtä olen pitänyt kiinnostavana, missä pääsee kohtaamaan ja kertomaan asioista, ihmisistä ja ilmiöistä. Mielelläni kuulisin ja kertoisin yhteiskunnallisista aiheista, rikoksista tai kulttuureista, jos olisin toimittaja. Ken tietää, jos pääsen kirjallista ilmaisuani toteuttamaan jollakin tavalla jossain, jos vain joku huomaa taitoni, vaikka en usko ihmeisiin.